5 day sprint

Sunnuntai 19.8.2018 klo 16:37 - Paula Miinalainen

5 day sprint

Oli ilo lukea Tivin (elukuu 2018) vieras kynä artikkeli
”Viidessä päivässä saa muutoksen aikaan.”
Valtiokonttorin digijohtaja Nina Nissilä kertoo Valtiokonttorissa
käyttöönotetusta uudesta työmenetelmästä, jolla on saatu
tiivistettyä puolenvuoden esiselvitystyö viiteen päivään.
Tämä merkitsee huomattavia säästöjä sekä uudenlaista innostusta työhön. Vau!
He ovat käyttäneet Googlen 5 day sprint- työmenetelmää.
Kokemusta on tullut puolessatoista vuodessa jo 66 toimeksiannossa
eri puolilla valtionhallintoa.

Projekteja on toteutettu yhdessä eri ministeriöiden yhteistyönä.
Suunnitteluun on otettu mukaan myös muita sidosryhmiä
sekä kansalaisnäkökulma. Tavoitteena on murtaa siilot ja saada
kokonaiskuva kansalaisen palvelukokonaisuudesta. Jälleen syntyy
säästöjä ja palvelun laatu paranee huikeasti.
Ainakin se on mahdollista ja toivottavaa.

Olen kouluttanut pitkään erilaisia projektityön- ja systeemityön menetelmiä.
Niillä on väliä. Olen aina suosinut nopeita menetelmiä.
Laadukkaat tulokset tulevat siitä, kun oikeat asiantuntijat
saatetaan yhteen ratkomaan ongelmia ja luomaan uusia ratkaisuja.
Siksi tätä oli ilo lukea!

1 kommentti . Avainsanat: Valtiokonttori, esiselvitys, Tivi, sprint